SH -> kotisivulle päivitetty 21.1.2015 © 2015 Sakari Hannula
Vanhakaupunki | Keskusta | Tivoli, Trnovo ja Krakovo
Bled | Ravinto | Muut
[Kotisivulle]
[Matkat]

Ljubljana 2007

Ljubljanaa linnasta nähtynä Ljubljanaa linnasta nähtynä

Tämä oli 1. matkani Sloveniaan, ja sen tein yksin heinäkuussa 2007. Tälläkin kertaa olin tehnyt kattavat etukäteissuunnitelmat kuvauskohteiden suhteen: 13 A4-sivua, joissa tosin oli listattuna myös kahviloita, baareja ja ravintoloita. Viikon aikana otin uudella digijärkkärilläni 1212 kuvaa, ja tukena olleella digipokkarilla lisäksi 175 kuvaa. Rankan ja vaikean karsinnan jälkeen tähän kuvakertomukseen päätyi niistä 405. (Kuvat on uudelleenkäsitelty tammikuussa 2015.)

Ljubljanan suhteen ennakko-odotukseni olivat kovat, sillä olin nähnyt kuvia kauniista kaupungista, mutta yhtään en joutunut pettymään. Kaupunki oli kaunis, siisti, turvallinen ja kompaktin kokoinen. Vaikka Slovenian rajanaapuri on Italia, niin onneksi italialainen laiskuus, sottaisuus sekä sinnepäin-hälläväliä-joskus-huomenna -meininki loisti poissaolollaan. Kaikki toimi, ja aikataulut pitivät paikkansa. Ruoka ja juomat olivat maukkaampia, espresso parempaa, ihmiset ystävällisempiä.

Ilmat suosivat vähän liiankin hyvin, sillä viikon aikana vain yhtenä päivänä oli varjolämpötilan maksimi alle 30 celsiusastetta. Kuumimmat päivät olivat 35-asteisia, ja se oli meikäläiselle jo liikaa. Niinpä noina päivinä oli pakko pitää muutaman tunnin siesta hotellihuonessa, joka ilmastoimattomanakin oli paljon viileämpi kiitos sijainnin varjon puolella. Kaikki suunnitellut kohteet sekä vähän enemmänkin tuli koettua, mutta viileämmässä säässä olisin kierrellyt vieläkin enemmän tässä viehättävässä kaupungissa.

Tällä kertaa olen jakanut kuvakertomuksen 6 aliosioon:

Vanhakaupunki - täältä kaupunki on aloittanut olemmassaolonsa (73 kuvaa)
Keskusta - vilkkain osa kaupunkia (131 kuvaa)
Tivoli, Trnovo ja Krakovo - kolme kaupunginosaa keskustan vieressä (44 kuvaa)
Muut - kuvia muualta kaupungista (83 kuvaa)
Bled - kuvankaunis paikka n. 60 km Ljubljanasta (41 kuvaa)
Ravinto - olutta, espressoa, ruokaa ja ruokapaikkoja (33 kuvaa, kaikki pokkarilla otettuja)

Ljubljana on Slovenian tasavallan pääkaupunki sekä maan suurin kaupunki. Siellä on n. 276.000 asukasta, ja Sloveniassa n. 2,0 miljoonaa.

Linkkejä:
Ljubljana