SH -> kotisivulle päivitetty 7.9.2013 © 2015 Sakari Hannula

[Kotisivulle]
[Matkat]

München 2013

Ylempi Belveder -palatsi Ilmatorjuntatorni (Flakturm) VII L Iloinen ronsu, siis norsu, Sveitsiläisessä puutarhassa

Tänä vuonna kävin kesälomallani Münchenissä, jossa olin vähän yli 7 päivää. Olin jo vuosia halunnut sinne, mutta aina aikaisemmin joku muu paikka olikin lopulta kiinnostanut enemmän. Sama tunne tuli ollessani paikan päällä itse kaupungissa; kiva paikka, aion mennä sinne toistekin, mutta mitään ihastusta kaupunkia kohtaan ei kuitenkaan syntynyt.

Münchenissä meno oli leppoisaa, Biergartenit viihtyisiä, ja niiden tunnelmasta todella nautin. Minua kiinnostavaa nähtävää oli paljon. Kaupungissa on sekä kolmannen valtakunnan historiaa että modernia arkkitehtuuria niin paljon, etten kaikkea haluamaani ehtinyt nähdä. Alkumatkasta sää vähän vähensi valokuvaamisen iloa, sillä ensimmäinen päivä oli sadepäivä, ja aika monena muuna päivänä taivas selkeni vasta iltapäivällä.

Kaikelle leppoisuudella vastakohta olivat sitten paikalliset pyöräilijät. Vaikka polkijalla oli puku päällä ja salkku tarakalla, kiisivät he sellaista vauhtia, että jalankulkijana tuli olla sekä valpas että tarvittaessa salamannopea. Oman lisänsä toivat sekä amerikkalaiset turistit että aasialaiset naisturistit pyöräillessään; he tuntuivat olevan aika lailla pihalla ympäröivästä menosta. Amerikkalaiset sitten tunkivat pyörillään mistä sattuivat, ja aasiattaret taasen ylivaroivaisina kaikkea mateluvauhtia väistellen sumputtivat muun kevyen liikenteen.

Tässä kertomuksessa on 756 kuvaa jaettuna katselun helpottamiseksi 11 osioon:

Kolmannen valtakunnan jäljet - kansallissosialismin nousun ja vallassaolon tapahtumapaikkoja sekä arkkitehtuuria (113 kuvaa)
Dachau - itse kaupunki sekä sen keskitysleirin muistopaikka (112 kuvaa)
Vanhemmat nähtävyydet - vanhempaa arkkitehtuuria ja nähtävyyksiä (106 kuvaa)
Uudemmat nähtävyydet - toisen maailmansodan jälkeistä arkkitehtuuria ja nähtävyyksiä (76 kuvaa)
Nymphemburg - kuninkaallinen linna palatseineen ja puistoineen (29 kuvaa)
Kirkot - muutama hengellinen rakennus (82 kuvaa)
Muistomerkit - suihkulähteitä, patsaita yms. (29 kuvaa)
Olympiapuisto - Münchenin XX kesäolympialaisten 1972 tapahtumapaikka (23 kuvaa)
Elo ja olo - ruokaa, juomaa, ravitsemusliikkeitä sekä helpotusta ja lepoa (80 kuvaa)
Liikenne - ajoneuvoja (65 kuvaa)
Muut - herättivät mielenkiintoni kulkiessani (41 kuvaa)

München on Baijerin vapaavaltion pääkaupunki Saksassa. Siellä on n. 1,4 miljoonaa asukasta, ja Baijerissa n. 12,5 miljoonaa.

Linkkejä:
Münchenin kaupunki